Kunniajäsenet

Kymenläänin Pystykorvakerho valitsee kunniajäseniksi ja kunniapuheenjohtajiksi henkilöitä, jotka ovat erittäin huomattavasti edistäneet kerhon toimintaa ja tehneet pitkän ja ansiokkaan päivätyön pystykorvaharrastuksen parissa.

Kymenläänin Pystykorvakerhon ensimmäinen kunniajäsen
Erkki Uutela, syntynyt 18.01.1925, valittiin itseoikeutetusti Kymenläänin Pystykorvakerhon ensimmäiseksi kunniajäseneksi Kerhon 10-vuotisjuhlassa 31. heinäkuuta 2004 Savitaipaleen Mämmijärvellä. Vain reilut kaksi kuukautta myöhemmin, 16.10.2004, Taivaan Isä kutsui Erkin luokseen.

Erkki oli yksi suurista, suurten pystykorvamiesten pienessä joukossa. Hän teki mittaamattoman arvokkaan työn harrastuksemme ja suomenpystykorvan parissa. Järjestötehtävistä mainittakoon toimiminen SPJ:n puheenjohtajana, Kymenläänin kennelpiirin hallituksen jäsenenä ja ko. piirin pystykorvajaoston puheenjohtajana. Koe- ja kilpailutehtävissä hän toimi linnunhaukkukokeiden pääkouluttajana, Kymenläänin kennelpiirin palkintotuomarikouluttajana, yli- ja palkintotuomarina.

Erkin oma kilpailu-ura on tarina sinänsä: Erkin neljä urosta saavuttivat kaksoisvalion arvon, kirkkaimpana tähtenä M-83 Tiko.

Erkille on hänen ansioistaan kenneltoiminnassa myönnetty Suomen Kennelliiton ja Suomen Pystykorvajärjestön kultaiset ansiomerkit. Erkki oli Suomen Pystykorvajärjestön kunniapuheenjohtaja, Kymenläänin kennelpiirin kunniajäsen ja Kymenläänin Pystykorvakerhon kunniajäsen.