Erkki Santapukki syntyi 1939 nykyisin rajan takana olevassa Säkkijärven pitäjässä Satamankylässä ja isä kuoli lähes samoihin aikoihin Talvisodassa. Kauan ei myöskään Erkki ehtinyt syntymäkodissaan olla, kuten hän omien sanojensa mukaan ”joutui lähtemään muiden mukana” pois sodanjaloista. Säkkijärveltä matka johti Kymin Tavastilaan.

Erkki oli toisella luokalla kansakoulussa, kun taloon saatiin ensimmäinen suomenpystykorvanarttu  Pella Saksalan kylästä. Enot, jotka koiran hakivat eivät ottaneet rekisteripapereita. Pella oli hyvä haukkumaan oravaa ja myös lintuja. Kerran Erkin tullessa koulusta Pella roikkui nyljettynä orressa ja nahasta tehtiin sen ajan mukaisesti rukkaset. Voitte kuvitella vain miltä tämä tuntui pienestä pojasta, joka oli kiintynyt koiraan. Pellan sekarotuinen urospentu Ralle jäi taloon. Ralle oli aina vastassa linja-autopysäkillä Erkin tullessa joka päivä koulusta kotiin. Koira oppi linja-auton aikataulun.

1958 Erkki otti ensimmäisen oman koiran Erkki Lindiltä Inkeroisista. Koira oli suomenpystykorvanarttu Mirkun Maru. Kun Erkki lähti armeijaan, niin äidin piti hoitaa koiraa. Äidin kaaduttua tapaturmaisesti, hän ei pystynytkään hoitamaan koiraa kotona. Erkki tiesi, että Korialla rykmentin komentaja oli koiramiehiä, niinpä hän rohkaistui kysymään komentajalta voisiko hän ottaa koiransa mukaan armeijaan. Komentaja antoi Erkille luvan ja niinpä Maru oli armeijassa lähes yhtä kauan kuin isäntäkin. Armeijan jälkeen Erkki meni opiskelemaan Lepaan puutarhakouluun ja sinnekin Maru tuli isäntänsä kanssa kahdeksi vuodeksi.

Ensimmäinen koekäynti oli Mämmijärven kokeissa. Koeaamuna Erkki onki ison läskipalan hernerokasta evääksi Marulle. Läskin syötyään koiran hajuaisti ei enää toiminut kokeessa. Maru tiesi, että lintuja pitäisi haukkua, vaikka sen hajuaisti ei pelannutkaan. Maru alkoi haukkua isoa tummaa kohdetta. Silloisten sääntöjen mukaan kokeen aikana sai ampua linnun. Palkintotuomari ja Erkki katsoivat, että musta möykky on metso ja ei muuta kuin ampumalla alas. Erkki ampui möykkyä, mutta alas tuli vain risuja. Kyseessä oli ollut tuulenpesä.

Seppo Laineeseen Erkki tutustui serkkutyttönsä Liisan kautta. Seppo ja Liisa avioituivat. Liisan vanhempien luokse Rakilaan Seppo otti Marusta pennun. Koira ja isäntä pelasivat hyvin yhteen ja saalista kertyi. Kun tämä yhteistyö loppui koiran kuolemaan, kävi Seppo hakemassa koiran Erkin tarhasta. Sepon metsästysmenestys herätti kateutta ja seurassa tehtiin päätös, että metsästyksessä saisi käyttää vain omaa koiraa. Asia hoidettiin niin, että rekisterikirjoihin merkittiin Seppo toiseksi omistajaksi. Näin syntyi Santasepon Kennel 1980-luvun alussa.

Seuraava koira oli Raikon Jermu, joka oli Erkin ensimmäinen valiokoira. Jermu oli muotovalio ja Voittaja Helsingissä. Koira kuoli koirien välisessä tappelussa saamiinsa vammoihin.

Seuraavaksi Erkki hankki Tanskan Juhanilta suomenpystykorvanarttu Marun, ”Maru kakkosen”. Koirasta tuli muotovalio. Maru oli ensimmäisessä näyttelyssä Savitaipaleella niin, että se ei ollut koskaan aikaisemmin hihnassa. Voittajaluokan kehässä oli 15 narttua ja Maru valittiin kylmiltään ensikertalaisena rotunsa parhaaksi ja näyttelyn kauneimmaksi.

Marusta jätettiin itselle narttu Tellu, jolla havaittiin polvilumpiovika, kuten Tellun jälkeläisilläkin. Tämä tarkoitti sitä, että tämä narttulinja oli lopetettava ja aloitettava uusi narttulinja. Tästä Erkki kertoi näin: ”Valitsin parhaan kasvattajan ja sopivan nartun Juntin Pirin. Otin yhteyttä Erkki Tuomiseen ja hän lupasi pennun. Odottelin kaksi vuotta ja sitten tuli Kuhmosta puhelu: Sinulle olisi narttupentu. Tule hakemaan.” Juntin Pirrestä tuli Erkille ja Sepolle se koira, joka saadaan kerran elämässä. Pirrellä oli ilmiömäinen kyky vaistota haukuttavan pakokynnys. Se sovitti haukkunsa ja etäisyytensä haukuttavaan tämän mukaan. Tämä ominaisuus ei ollut hankittu, vaan synnynnäinen.

Pirren kuollessa alle kaksivuotiaana sille jäi kuusiviikkoiset pennut. Pentueesta jätettiin itselle uros Santasepon Mörrimöykky ja narttu Santasepon Nappimötkö. Pirre oli kuollessaan yhtä ykköstä vaille kaksoisvalio. Nuori Mörrimöykky pääsi lohkonvalintaan. Siellä kävi ilmi, että koiran hajuaisti ei pelannut. Lääkärin antaman antibioottikuurin jälkeen Seppo ja Erkki tuumailivat, että nuorelle koiralle pitäisi saada näyttöä siitä mitä se osaa. Todettiin, että kokeita olisi Kymessä jäljellä 12 kappaletta koekauden aikana. Ne puolitettiin, kuusi kummallekin. Osaksi leikillään Erkki tuli sanoneeksi, että laitetaan tavoitteeksi 10 ykköstä. Tavoite saavutettiin. Kymmenen ykköstä tuli ja niiden keskiarvo oli kymmenyksen alle 86 pistettä. Haukku-otteluun Mörrimöykky pääsi kolme kertaa. Eräällä kerralla saatiin ensimmäisenä päivänä paras tulos. Toisena päivänä arpaonni vei koiran maastoon, jossa edellisenä päivänä oli tavattu yksi lintu. Toisena päivänä maasto oli tyhjä. Tässä nähdään varamaastojen tärkeys.

Mörrimöykystä tuli kaksoisvalio ja Nappimötköstä muotovalio. Nappimötkö oli Kouvolan Talvipäivien paras suomenpystykorvanarttu ja Angela Cavill yritti kovasti ostaa Nappimötköä itselleen Englantiin.

Kun Erkin ja Sopasen Marjukan yhteinen taival alkoi, niin kuvaan astui suomenpystykorvien rinnalle myös pohjanpystykorvat, joita Marjukka oli jo aikaisemminkin omistanut. Marjukka oli odottanut kolme vuotta Karvosen Raimolta sopivaa yhdistelmää, josta otettiin yhteiseksi koiraksi pohjanpystykorvanarttu Homenokan Louhi. Louhi haukkui AVO-kokeessa 80 pistettä ja Erkki muisti, että kokeessa ei saatu metsoa tavanomaisin keinoin karkotettua haukulta. Louhi osasi todella kesyttää haukullaan linnun ja seuraavaksi Tirvan kokeissa tuli taas 80 pisteen suoritus. Louhelle ei oltu pudotettu yhtään lintua, kun siitä tuli kaksoisvalio. Vasta tämän jälkeen Erkki ampui koiralle ukkometson. Louhi oli myös kansainvälinen muotovalio, Maailman Voittaja Helsingissä, Euroopan Juniori Voittaja sekä viisi kertaa Voittaja Helsingissä. Louhi osallistui myös kaksi kertaa pohjanpystykorvien SM-kisoihin. Louhi voitti myös pohjanpystykorvanarttujen vuosimaljan.

Seuraava pohjanpystykorvanarttu oli Louhen kaksi vuotta nuorempi sisko Homenokan Kiira, josta tuli käyttövalio. Louhi ja Kiira olivat yhtaikaa pohjanpystykorvien SM-kisoissa. Pohjanpystykorvien SM-kisoihin osallistuttiin viitenä vuonna omalla koiralla.

Suomenpystykorvista Nappimötköstä jätettiin itselle narttupentu Santasepon Pipsa. Pipsa oli muotovalio, Maailman Voittaja 1991 ja Voittaja 1991, 1993 ja 1994. Pipsa kävi myös Englannissa tekemässä yhden pentueen. Pipsasta tuli paras periyttäjä Englannissa. Pentueen jälkeen Pipsa viipyi kuusi kuukautta Englannissa kilpaillen kuudessa näyttelyssä, joista se sai viisi SERTiä tullen Englannin valioksi. Mainittakoon, että Santasepon Pipsasta tuli ensimmäinen suomenpystykorvien Maailman Voittaja Dortmundin Maailman näyttelyssä.

Nappimötköstä jätettiin itselle myös suomenpystykorvanarttu Santasepon Mari, josta tuli kaksoisvalio ja kansainvälinen muotovalio. Marin kanssa Erkki lähti ensimmäiseen AVO-kokeeseen Kaskeille ilman kumisaappaita. Hjerpen Jarkko lainasi saappaat isännälle ja hyvin koe menikin lainasaappailla, sillä päivän tulos oli komea AVO 1 92 pisteellä. Tämä koekäynti ei kyllä ole ollut Erkin ainut ilman saappaita tai muita tarvittavia tavaroita. Minultakin Erkki on kysellyt useita kertoja koeaamuina, että olisiko lainaksi saappaita, kun omat olivat taas jääneet kotiin.

Erkin paras kömmähdys on varmaankin koiran unohtaminen kotiin, kun hän oli menossa Mämmijärven kokeeseen. Muutamaa päivää aiemmin Erkki ja Seppo olivat sopineet kumpi tuo koiran koepaikalle ja Erkki muisti puolessa matkassa, että hommahan oli jäänyt hänelle ja ei muuta kuin takaisin kotiin hakemaan koiraa.

Marin jälkeen vielä Erkki kilpaili suomenpystykorvanarttu Jahti-Impan Ailakilla, josta tuli käyttövalio sekä suomenpystykorvanarttu Santasepon Venlalla, josta tuli muotovalio.

Kun Kennelliitto täytti 100 vuotta vuonna 1989, niin se esitti Suomen Pystykorvajärjestölle pyynnön saada järjestön rotuja etelän suuriin näyttelyihin.  Marjukka ja Erkki alkoivat kiertää ahkerasti näyttelyissä Santasepon Pipsan ja Homenokan Louhen kanssa. Samaan aikaan karhukoiranarttu Taru niitti mainetta ja kunniaa omistajansa Hätisen kanssa. Tapahtui niin, että kaikista järjestön roduista tuli salonkikelpoisia. Pohjanpystykoiraharrastus virisi Etelä-Suomessa. Suomenpystykorvan arvostus kasvoi. Se ilmeni siten, että kansalliskoira sijoitettiin viitosryhmän kärkeen ryhmän tullessa kehään sekä niin, että Veteran of Veterans ja Champion of Champions  -kutsukilpailussa Santasepon Pipsa ja kansallispukuinen Marjukka Sopanen voittivat ylivoimaisesti yleisöäänestyksen Kennelliiton gaalaillassa. Itse veteraanien kisassa Pipsa sijoittui toiseksi. Kysyessäni Erkin koirauran merkittävintä saavutusta, hän mainitsi tämän suomenpystykorvan arvostuksen nousun suomalaisten koiraharrastajien piirissä.

Erkki ja Marjukka ovat tehneet yhdessä ja erikseen pitkän ja arvokkaan uran pystykorvaisten rotujemme tunnetuksi tekemisessä. Kasvattajaluokassa on tullut neljäs sija Maailman näyttelyn BIS-kisassa Helsingissä sekä Turun kansainvälisessä näyttelyssä BIS1 neljän nartun ryhmällä. Talvipäivien kasvattajaluokassa on tullut BIS1 kolme kertaa.

Santasepon Mörrimöykky toimi mallina Kennelliiton pihalla olevalle kansalliskoiramme suomenpystykorvan patsaalle. Kuvanveistäjä oli halunnut nähdä myös koiran liikkuvan maastossa ennen kuin hän aloitti patsaan veistämisen. Mörrimöykky oli tietenkin patsaan paljastustilaisuudessa kunniavieraana ja Erkki pääsi mukaan koiran seuralaisena. Erkki muisteli, että tilaisuuteen vaadittiin häneltä metsästäjänpuku. Hänellä oli armeijanharmaa sarkapuku ja nyt piti investoida uuteen vihreään sarkapukuun.

Erittäin vaikeasti saavutettavissa oleva ja arvostettu Vuolasvirta-palkinto n:o 288 myönnettiin Santasepon Kennelille 1993. Santasepon Kennel sai myös ensimmäisen käyttökoirille myönnetyn Suomen Koirankasvattajat ry:n kasvattajapalkinnon. Santasepon Kennelin toiminta ja saavutukset ovat olleet Marjukan, Sepon ja Erkin tiiviin yhteistyön tulos. Jokainen on antanut oman tärkeän panoksensa ja erikoisosaamisensa yhteiseen koirankasvatukseen.

Erkki on ollut Suomen Pystykorvajärjestön jäsen vuodesta 1957 lähtien ja  toiminut järjestön pystykorvajaostossa ja pohjanpystykorvajaostossa. Suomen Pystykorvajärjestö on myöntänyt 1997 Erkille Ansiopalkinnon n:o 33.

Oman kennelpiirin alueella Erkki on toiminut Kymen kennelpiirin pystykorvajaostossa. Liki 20 vuotta hän oli järjestämässä Valkealan Kennelyhdistyksen kokeita sen pystykorvajaostossa. Kymenläänin Pystykorvakerhoon Erkki on kuulunut sen perustamisesta lähtien. Linnunhaukkujen palkintotuomarikortin lisäksi Erkillä on kehäsihteeri- ja koetoimitsijakortti. Nykyiselle kotipaikalleen Luumäelle Erkki muutti 1980-luvun lopulla ja jatkaa siellä edelleen taimitarhatoimintaansa.

Vaikka olen tuntenut Erkin yli 40 vuotta, niin tämän haastattelun myötä opin taas uutta hänen pitkästä elämäntyöstään pystykorvaisten koiriemme parissa. Moni muukin luulee tuntevansa Erkin saavutukset ja kenneltyön, mutta silti uskon, että tässäkin tarinassa oli monelle koiraharrastajalle uusia asioita. Tämä johtuu varmaankin siitä, että tunnemme Erkin erittäin rauhallisena persoonana, joka ei turhia kehu eikä huutele mitä on tullut koiraharrastuksen parissa tehtyä. Kuten huomaamme, niin itse Erkin ei tarvitse kehua toimintaansa, vaan saavutukset kertovat puolestansa!

Toivotan Erkille terveyttä ja pitkää ikää sekä haluan nähdä Erkin edelleen mukana harrastuksemme parissa.

Petri Huuhko