Vuoden metsästyskoira

KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHON VUODEN METSÄSTYSKOIRA -KILPAILUN SÄÄNNÖT


Kymenläänin Pystykorvakerhon ”Vuoden metsästyskoira” -palkinnosta voivat kilpailla kaikki linnunhaukkukokeisiin osallistumisoikeuden omaavat rodut sukupuoleen katsomatta.


Jos koiralla on useampi omistaja, tulee ainakin yhden omistajan olla Kymenläänin Pystykorvakerho ry:n jäsen.


Pisteitä laskettaessa hyväksytään ainoastaan ne tulokset, jotka koira on saavuttanut sääntöjen 2 §:n toteutuessa.


Vuoden Metsästyskoira-palkinnosta kilpaillaan kalenterivuosittain. Palkinnon saa haltuunsa kalenterivuoden aikana eniten pisteitä saavuttanut koira sääntöjen 5§ mukaisesti.


Pisteiksi lasketaan koiran kolmen (3) parhaan linnunhaukkukokeen pisteet yhteen kalenterivuoden aikana. Vähintään yksi (1) tulos pitää olla piirinmestaruuskokeesta. Koetuloksiksi lasketaan vain Kymenläänin kennelpiirin alueella järjestettyjen kokeiden tulokset. Mikäli useampi koira saavuttaa saman pistemäärän, ratkaisee paremmuuden piirinmestaruuskilpailun sijoitukset.


Kilpailuun osallistuvien koirien tulokset tulee toimittaa Kymenläänin Pystykorvakerhon sihteerille kilpailuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä. ”Vuoden metsästyskoira” -palkinto jaetaan vuosittain kilpailuvuotta seuraavassa kerhon kesäkokouksessa.


Nämä säännöt on vahvistettu 7.7.2017 Kymenläänin Pystykorvakerhon hallituksessa ja ne ovat voimassa toistaiseksi.